keskiviikko, 14. syyskuuta 2011

Energisoitumassa jälleen!

On ollut suuri ilo ja kunnia saada olla mukana 24 vietnamilaisen naisyrittäjän kanssa heidän vieraillessaan Suomessa. Kaksi päivää on vietetty Salon seudulla. Antoisia päiviä molemmat!

Huomaan usein sanovani, että naisjoukon puheensorina on musiikkia korvilleni. Nyt on sitä saatu.  Naurun säestyksellä!  Kun 27 naista , 25 vietnamilaista ja kaksi suomalaista, on samassa bussissa pari tuntia, ehditään käydä läpi Suomen elinkeinoelämää, naisen asemaa, palkkatasoa, lastenlauluja, rakkauslauluja, runoja ... you name it!

Päivät ovat olleet antoisia, liikuttavia ja antaneet paljon ajattelemisen aihetta.

Olin v. 1996 puoli vuotta työtehtävissä Hanoissa. Viihdyin todella hyvin.  Monet muistot  - ja yllättäen myös vietnamin kielen sanat - palautuivat nyt mieleen.  Sain palata siihen tunnelmaan, jossa viihdyin.

Yhteisöllisyys ja jakaminen ovat sen kansan suuria vahvuuksia.  Meille paljon oppimista!

Vielä huomenna saan olla heidän kanssaan:  oppia uutta, kuulla naisten yrittämisestä, tutustua uusiin yrittäjiin, nauraa, laulaa, syödä!  Ja ennen kaikkea tuntea olevani osa lämmintä yhteisöä - maailmanlaajuista naisyhteisöä!

Tässä tunnelmassa on hyvä olla!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti