Vuosi 2011 lähestyy loppuaan. Paljon on tänä vuonna tapahtunut. On mielenkiintoista tehdä tilinpäätöstä menneestä ja samalla suunnitella tulevaa.
Nopeasti ajatellen kaksi selkeää huippuhetkeä noin ammatillisesti voi heti tunnistaa: Pohjoismaisten yrittäjänaisten seminaari Maarianhaminassa elokuussa ja vietnamilaisten naisyrittäjien vierailu Suomeen syyskuussa.
Omieni joukossa!
maanantai, 5. joulukuuta 2011
keskiviikko, 14. syyskuuta 2011
Energisoitumassa jälleen!
On ollut suuri ilo ja kunnia saada olla mukana 24 vietnamilaisen naisyrittäjän kanssa heidän vieraillessaan Suomessa. Kaksi päivää on vietetty Salon seudulla. Antoisia päiviä molemmat!
Huomaan usein sanovani, että naisjoukon puheensorina on musiikkia korvilleni. Nyt on sitä saatu. Naurun säestyksellä! Kun 27 naista , 25 vietnamilaista ja kaksi suomalaista, on samassa bussissa pari tuntia, ehditään käydä läpi Suomen elinkeinoelämää, naisen asemaa, palkkatasoa, lastenlauluja, rakkauslauluja, runoja ... you name it!
Päivät ovat olleet antoisia, liikuttavia ja antaneet paljon ajattelemisen aihetta.
Olin v. 1996 puoli vuotta työtehtävissä Hanoissa. Viihdyin todella hyvin. Monet muistot - ja yllättäen myös vietnamin kielen sanat - palautuivat nyt mieleen. Sain palata siihen tunnelmaan, jossa viihdyin.
Yhteisöllisyys ja jakaminen ovat sen kansan suuria vahvuuksia. Meille paljon oppimista!
Vielä huomenna saan olla heidän kanssaan: oppia uutta, kuulla naisten yrittämisestä, tutustua uusiin yrittäjiin, nauraa, laulaa, syödä! Ja ennen kaikkea tuntea olevani osa lämmintä yhteisöä - maailmanlaajuista naisyhteisöä!
Tässä tunnelmassa on hyvä olla!

maanantai, 15. elokuuta 2011
Att välja sin väg!
Tällä otsikolla, att välja sin väg, kokoonnuimme Maarianhaminaan pohjoismaisten naisten konferensiin. Oli upea kokemus olla Alandia-salissa kahdensadan (200) muun naisyrittäjän tai naisyrittäjyyttä tutkineen ja tutkivan ihmisen kanssa. Jälleen kerran naisten puheensorina ja nauru loivat tunnelmaa - musiikkia korvilleni!
Kahden päivän ajan kuulimme tutkimustuloksia, keskustelimme naisyrittäjyyteen liittyvistä haasteista, elimme naisten kertomusten myötä heidän menestystarioitaan, menetystarinoitaan, sitkeystarinoitaan. You name it! Näimme uusia innovatiivisia tuotteita ja palkittuja innovaattoreita. Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.
Omakin energiataso nousi ihan kohisemalla ja jotkut omista ajatuksista heittivät kuperkeikkaa.
Oli todella ihanaa tavata yhteistyökumppaneita vuosien takaa ja luoda uusia suhteita, joiden antia odotan innolla!
Otsikoksi oli siis valittu: ATT VÄLJA SIN VÄG! Samalla tunnelmalla elimme konferenssipäivät. Kannustamalla toisiamme etsimään ja löytämään uusia polkuja voimme saada aikaan muutoksen - parempaan.
Kun Maarianhaminan kaupungin 150-vuotista historaa juhlittiin samana viikonloppuna, saimme sokerina pohjalla, myös vieraan valtakunnan huipulta: tasavallan presidentti Tarja Halosen viesti oli selkeä: naisten mahdollisuuksia yrittämiseen tulee arvostaa ja tukea nykyistä enemmän. Ja kun koko 200-päinen naisjoukko (muutama mies joukossa) pääsi zumbaamaan yhdessä, ei presidenttiämme tarvinnut siihen erikseen suostutella. On meillä upea presidentti! We have a nice (luetaan nais) President!
Norjalaisen kollegan sanoihin on helppo lopettaa: pitää muistaa, että 100*1 = 1 * 100 siis että sata yhden hengen yritystä on yhtä paljon kuin yksi sadan hengen yritys ... kollegansa innoittamana hän kyllä korjasi tämä muotoon: 100 kertaa yksi on enemmän kuin yksi kertaa 100.
Konferenssin satoa on tulossa nettiin ja sen löytää googlaamalla "att välja vin väg!
Att välja sin väg - sitä tämä elämä on, oman polun etsimistä ja löytämistä!
Entisä energisempänä

tiistai, 2. elokuuta 2011
Syksyä?
Aamu tuntuu aika viileältä. Enää ei tarvita yöllä tuuletinta.
Syksy on sadonkorjuun aikaa. Nyt on hyvä hetki käyttää kesäenergiaa oman toiminnan kehittämiseen. Lomat ja vapaapäivät ovat antaneet etäisyyttä arjen rutiineihin ja aivot ja mieli ovat avoimet uusille ideoille ja suunnitelmille.
Yhdessä ideointi ja suunnittelu on aina hedelmällisempää!
Astute Consulting auttaa - ihmiseltä ihmiselle, ihmisiksi!

perjantai, 29. heinäkuuta 2011
Pienet suuret asiat
Siskontyttö sanoi juuri: "Perhe on hieno juttu". Olen samaa mieltä. Kaiken bisneksen keskellä perhe ja läheiset ihmiset ovat tärkeimpiä!
Pieni suuri ilonaihe perheeseen liittyen:
http://www.ristopakarinen.com/home/item/mother

torstai, 28. heinäkuuta 2011
Usko tulevaisuuteen
Uskon hyvään tulevaisuuteen! Me, ihan jokainen meistä, voi osaltaan vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuutemme on. Itse uskon inhimilliseen, avoimeen, toisiaan kunnioittavien ja tukevien ihmisten tulevaisuuteen.
Näin siitäkin huolimatta, että median kautta välittyvä nykymeno on vain tappamista, epärehellisyyttä, itsekkyyttä, rahanhimoa, rahapulaa .... Se ei ole maailmamme koko kuva!
Jotta yhteinen tulevaisuutemme on hyvä, meidän jokaisen kannattaa nostaa katse oman navan seutuvilta ylöspäin ja horisonttiin. Huomaamme, että meitä on paljon. Annetaan hyvän kiertää!

lauantai, 28. toukokuuta 2011
Pienten kannattaa yhdistää voimavarojaan!
Talouden näkymät ovat epäselvät ja vain epävarmuus on varmaa. Kuntien vastuuta ihmisten perustarpeiden hoitamisesta tullaan melko varmasti lisäämään. Paineet riittävien palvelujen - niin määrällisesti kuin laadullisesti - tuottaminen tuo esiin uusia haasteita - ja mahdolllisuuksia.
Julkisen ja yksityisen sektorin työntekijöiden palveluja tarvitaan. Työtä riittää ja se on hyvä!
Kun "tehokkuutta" ja kustannustietoisuutta vaaditaan lisää, on erityisen tärkeää, että yksityisen sektorin toimijat muodostavat sellaisia yhteenliittymiä, jotka ovat tarpeeksi vahvoja pärjätäkseen siinä kilpailussa, joka palveluiden tuottajien valinnassa tullaan järjestämään.
Yhteenliittymien mahdollisuuksia on monia riippuen siitä, miten tiiviissä yhteistyössä halutaan palveluita tuottaa ja toimintaa kehittää.
Palveluseteleiden käyttö on kuuma peruna. Itse uskon, että se tulee ja kysymys on vain siitä, missä tahdissa ja ketkä ja miten siihen yhteistyöhön pääsevät mukaan!
Nyt on aika toimia ja etsiä sellaisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa yhteisten tarjousten ja toimeksiantojen hoitaminen onnistuu!
Ja Astute auttaa! Ota yhteyttä! Mailin saat lähtemään tästä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)